Huomioithan, että mökki piha- ja ranta-alueineen on yksityisaluetta ja sinne on asiattomilta ehdottomasti pääsy kielletty.
Mökin vuokraus 2025
Vuokralaisen on vuokrauksen päätyttyä jätettävä
mökki, sauna ja muut sisä- sekä ulkotilat siihen kuntoon kuin ne tullessa
olivat. Vuokralaisen on myös huolehdittava, että kaikki (myös alasauna ja WC) ovet
tulevat lukituiksi ennen mökiltä lähtöä. Mökille ei myöskään ole lupa jättää
omia tavaroitaan tai kulkuvälineitä vuokra-ajan päätyttyä.
Kesäkotimme Huilaus on Petäjäksessä Huvilapolulla. Tontti on aurinkoinen ja erittäin lämmin, kunhan sää muuten suosii. Alasauna on puulämmitteinen ja aivan meren äärellä, joten pääset suoraan saunasta virkistävään meriveteen. Yläpihalla on varsinainen päärakennus, jossa on pieni keittiö ja istumatilaa noin 25-30 hengelle. Erillisessä hirsirakennuksessa on ns neuvottelutila ja sähkösauna, joka soveltuu vaikeavammaisille toisin kuin alasauna. Grillikatoksessa on kaasugrilli ja hiiligrilli sekä katoksen vieressä myös puugrilli.
Vuokrauksesta tehdään vuokrasopimus, josta
selviää tarkemmat ehdot ja nimetään vuokralaisen vastuuhenkilö.
Mökkiä vuokrataan noin toukokuun puolivälistä
syyskuun loppuun jäsenistöllemme sekä yhteistyökumppaneille, yksityisille, yhdistyksille
ja yhteisöille seuraavasti:
Päivä klo 9–16 tai ilta klo 17–24 maanantaisin,
tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.
Vuokrauksen hinnat:
Jäsenet ja kannatusjäsenet 30 e (omaan
käyttöön)
Vammais- ja potilasjärjestöt 50 e
(kyseisen yhdistyksen järjestämään tilaisuuteen)
Muut 170e
Jos vuokraatte koko päiväksi,
kaikkiin ylläoleviin hintoihin lisätään 20e/vuokraus
Syyskuussa kaikilla on mahdollisuus vuokrata mökkiä
myös lauantaina tai sunnuntaina. Tuolloin hinnat ovat jäseniltä ja
kannatusjäseniltä 60e ja vammais- ja potilasjärjestöiltä 80e. Muut 220e.
Lisäksi jäsenillä ja kannatusjäsenillä on
mahdollisuus vuokrata mökkiä kesä-, heinä- ja elokuussa sunnuntaisin (koko
päivä) hintaan 60e.
Mökkivaraukset yhdistyksen numerosta (02)
824 1631 arkisin ns virka-aikaan. Ellei puhelimeen vastata, voit myös laittaa
tekstiviestin ja palaamme asiaan tai voit soittaa uudestaan. Älä jätä
ääniviestiä vastaajaan. Mökkivaraukset tulevat näkyviin myös tässä blogissa.
Vuokralaiset hakevat mökin avaimen mökiltä vuokrausta edeltävänä keskiviikkona klo 15-17 välillä. Tällöin he saavat mukaansa myös pankkisiirron maksusta (ellei ole sovittu muusta laskutustavasta) ja vuokrasopimuksen.
Huom! Jäsen- ja kannatusjäsenhinnat eivät
ole voimassa mikäli jäsen varaa mökin omalla nimellään esimerkiksi työpaikkansa,
muun yhdistyksen tai sukulaisen/ystävän käyttöön.